Nadeea Volianova osti asunsa pornokaupasta?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Venäläissyntyinen laulaja-malli Nadeea Volianova on ollut otsikoissa lähinnä paljastavien asujensa merkeissä. Kaksi vuotta sitten hän shokeerasi ilmestymällä Grammy-gaalaan strippariasussa, ja tänä vuonna hän on lähinnä kaatuillut juovuksissa julkkisjuhlissa.

Eilen Nadeea Volianova kuvattiin Hollywoodin maineikkaassa W-hotellissa, jossa hän oli juhlimassa tuttuun tapaan kosteasti yhdessä räppäri Ray J:n kanssa. Laulaja oli pukeutunut tapansa mukaisesti todella mauttomaan ja paljastavaan pienenpieneen asuun, jollaisia löytyy lähinnä pornokauppojen hyllyiltä. Positiivista esiintymisessä oli tällä kertaa se, että Nadeea pysyi pystyssä omin jaloin.

Taannoin venäläispoppari järkytti Expendables 3 -elokuvan ensi-iltajuhlissa nauttimalla runsaasti alkoholia, kaatuilemalla juovuksissa ja esittelemällä häpykarvoitustaan kuvaajille. Sama toistui pian myös American Music Awards -gaalan jatkobileissä Los Angelesissa.

Venäjän Lady Gagaksikin nimitetty Nadeea Volianova 26-vuotias venäläissyntyinen malli-laulaja-näyttelijä Nadeea Volianova asuu nykyisin Britanniassa, jossa hän on yrittänyt tehdä uraa sekä laulajana että mallina. Musiikkiuransa lisäksi Nadeea tähdittää Vera-nimistä elokuvaa.