Kate Hudson ja Muse-rokkari erosivat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-näyttelijätär Kate Hudson ja Muse-yhtyeen keulahahmo Matthew Bellamy alkoivat seurustella vuonna 2010. Seuraavana keväänä pariskunta meni kihloihin, ja heidän Bingham-poikansa syntyi kesäkuussa 2011. Nyt tähtien parisuhde on kuitenkin tullut päätökseen.

Kate Hudsonin on purkanut kihlauksensa Matt Bellamyn kanssa, raportoi X17online-verkkosivusto. Pari on esiintynyt viime aikoina harvoin julkisuudessa yhdessä, eikä Kate Hudsonin ole nähty käyttävän kihlasormustaan marraskuun alkupuolella järjestetyn LACMA-gaalan jälkeen.

– Kate ja Matt erosivat jonkin aikaa sitten. Tästäkin huolimatta he pysyvät läheisinä ystävinä ja omistautuneina vanhempina, Hudsonin edustaja kommentoi People-lehdelle.

Kate Hudson kuuluu maineikkaaseen näyttelijäperheeseen, sillä hänen vanhempansa ovat Oscar-voittaja Goldie Hawn ja Bill Hudson. Näyttelijätär oli aiemmin naimisissa muusikko Chris Robinsonin kanssa. Matthew Bellamy on menestyneen Muse-yhtyeen laulaja ja kitaristi. Yhtye työstää parhaillaan seitsemättä studioalbumiaan.