Mies pelasti orvoksi jääneen vuohenpoikasen – voisitko vastustaa?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Benjamin on pieni vuohenpoikanen, joka joutui emonsa hylkäämäksi. Eläinpienokaisen tulevaisuus ei näyttänyt kovin valoisalta, mutta onneksi Tom -niminen mies riensi apuun ja adoptoi Benjaminin. Vuohi on erittäin kiintynyt uuteen omistajaansa, ja seuraa häntä päivittäin töihin.

YouTube
YouTube

Benjamin on tässä vaiheessa vielä varsin pieni, mutta kuuden kuukauden aikana se saattaa kasvaa labradorinnoutajan kokoiseksi. Vuohet saattavat elää jopa 20-vuotiaaksi.

Hellyttävän pikkuvuohen elämään päästään tutustumaan BBC-kanavan julkaisemalla Youtube-videolla. Benjamin viettää suurimman osan ajastaan South Yorkshiressä sijaitsevan Silkstonen nykyään museonähtävyytenä toimivassa Pot House Hamletin kylässä, mutta lähitulevaisuudessa kasvava eläin tulee muuttamaan maalle muiden vuohien kanssa.