Uskomatonta! Yhdysvalloissa 328 Abcde-nimistä ihmistä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailmalta kantautuu toisinaan uutisia lapsista, joiden ristiäisissä saamat erikoiset nimet herättävät hämmennystä, huvitusta ja jopa raivoa. Suomessa oikeusministeriö päättää viime kädessä siitä, mitkä taaperoiden nimet menevät läpi ja mitkä eivät.

Jotkut erikoiset nimet tuntuvat kertovan lähinnä vanhempiensa laiskuudesta. Nyt Vocativ-sivusto on paljastanut, että jopa 328 Yhdysvaltain kansalaista on saanut etunimekseen Abcde, eli aakkosten viisi ensimmäistä kirjainta. Yhydsvaltain sosiaaliturvan hallinnon rekisterin mukaan kaikkia Abcde-nimen saaneet vauvat ovat olleet tyttöjä.

Rekisteristä käy myös ilmi, että Abcde-nimisten lasten huippuvuosi saavutettiin vuonna 2009. Tuolloin Yhdysvalloissa syntyi peräti 32 kyseisen nimen saanutta vauvaa. Väestörekisterikeskuksen mukaan Suomessa ei sen sijaan asu toistaiseksi yhtäkään Abcde-nimistä kansalaista.