Hupsista! Hampurilaisravintolan ruuduissa tunti K18-aikuisviihdettä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Sveitsiläisessä koko perheen pikaruokalassa kävi kömmähdys, kun ravintolassa ruokaileville asiakkaille esitettiin vahingossa televisioruuduista pornoa yli tunnin ajan. Ravintolan työntekijät eivät huomanneet mokaa, koska kukaan asiakkaista ei tullut valittamaan ohjelmatarjonnasta.

Imgur
Imgur

Perez Hiltonin mukaan hampurilaisravintola olí hiljattain sijoittanut rahaa televisioihin, sillä monet asiakkaista halusivat seurata syödessään esimerkiksi urheilua, ja se houkutteli lisää asiakkaita ravintolaan. Työntekijät olivat kuitenkin erehtyneet kanavasta ja laittaneet ruutuihin vahingossa hieman toisenlaisen maksukanavan pyörimään.

Huomattuaan mokansa työntekijät vaihtoivat salamannopeasti kanavaa. Ravintola pyysi asiakkailtaan anteeksi tapahtunutta nettisivuillaan ja ilmoitti, ettei se tule toistumaan. Koska kukaan asiakkaista ei ole valittanut asiasta, ovat työntekijät voineet huokaista helpotuksesta. Huvittava kömmähdys on varmasti tarjonnut hyvät naurut niin työntekjiöille kuin asiakkaillekin.