Autoryöstäjä iski – mummo pani kampoihin ja hääti asemiehen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

67-vuotias Kay Kise joutui autovarkaiden uhriksi, mutta ei luovuttanut autoaan helpolla. Ryöstäjä oli osoittanut naista aseella, mutta Kise ei pelästynyt. Hän huitaisi aseen sivuun, jolloin mies löi häneltä tajun kankaalle.

YouTube
YouTube

Kun Kise heräsi, hän istui edelleen omassa autossaan – avaimet kädessään. Hän kertoi, ettei halunnut luopua autostaan, koska hänellä ei olisi ollut varaa ostaa uutta.

– Hän sanoi minulle ”Anna avaimet tähän pakettiautoon!”. Sanoin hänelle, ettei hän tulisi saamaan autoani ja läimäisin minuun osoitetun aseen sivulle, Kise kommentoi FOX59-kanavalle.

Naapuri oli kuullut kahakan ja kun hän oli katsonut ulos ikkunasta hän näki, että Kise istuu tajuttomana autossaan. Naapurintyttö hälytti apua paikalle ja Kise joutui viettämään yön sairaalassa lyönnistä aiheutuneiden päävammojen vuoksi. Naapurusto on ihmeissään siitä, että joku voi tehdä näin vanhukselle. Onneksi Kay Kise on rautainen mummo.