Vauva itki lohduttomasti – kunnes tämä biisi soitettiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman suosituin poikabändi One Direction -yhtye nousi vuonna 2011 teinityttöjen suursuosikiksi ympäri maailmaa. Kuten monien poikabändien tapauksessa, yhtyeen musiikki jakaa menestyksestä huolimatta ihmisten mielipiteet varsin jyrkästi kahtia.

Tuoreella Vine-videolla tavataan vauva, jonka positiivinen kanta One Directionin musiikkia kohtaan tulee varsin selväksi. Itkevä vauva saadaan nimittäin rauhoittumaan vasta, kun hänelle soitetaan Stockholm Syndrome -kappaletta. Video on ehtinyt kerätä muutamassa päivässä jo yli miljoona katsomiskertaa.

One Direction -yhtye perustettiin aikoinaan X Factor -ohjelmassa, kun viisi nuorta miestä ei yksinään menestynyt kisassa. Heitä pyydettiin perustamaan bändi, ja sen jälkeen menestystä on tullut roppakaupalla. Yhtyeen ensimmäinen single What Makes You Beautiful nousi suoraan brittilistan ykköskeksi ja esikoisalbumi Up All Night julkaistiin marraskuussa 2011.