Facebook tunnistaa kuvasta humalatilan – kännipäivityksille loppu?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Siitä on vitsailtu jo jonkin aikaa, että puhelimeen ja sosiaalisiin medioihin pitäisi saada jonkinlainen lukko tai tunnistin, joka huomaisi, jos puhelimen käyttäjä on humalassa ja kieltäisi kuvien ja nolojen tilapäivitysten julkaisemisen. Enää ei olla kaukana tästä, koska tämänkaltainen sovellus on jo tekeillä.

Wired-verkkolehti haastatteli Yann LeCunia, joka on New Yorkin yliopiston tutkija ja valvoo Facebookin tekoälyn tutkimuskeskusta. Yann LeCun ja tiimi tekoälyn tutkijoita suunnittelee sovellusta, joka tunnistaa kuvista, ovatko siinä esiintyvät ihmiset humalassa vai eivät. Jos ohjelma tunnistaa, että ihmiset ovat humalassa, se kehottaa lataajaa harkitsemaan kuvan julkaisemista vielä uudelleen.

Tätä tekoälyn muotoa kutsutaan nimellä Deep Learning. Se löytää kuvissa olevat kasvot ja tunnistaa, keitä he ovat. Sen jälkeen ohjelma vertaa kasvoja muihin heidän kuviinsa ja voi päätellä niistä, ovatko ilmeet näille henkilöille tavanomaisia. LeCun kertoo, että he ovat myös kehittelemässä sellaista ohjelmaa, joka tunnistaa kirjoitetuista päivityksistä, mitä asiaa sisältö koskee. Ohjelma oppii tunnistamaan sanoja, perättäisten sanojen muodostamaa merkitystä ja asiayhteyttä.