Jo useana vuonna jättimäisen suosion saanut Weekend Festival järjestetään elokuussa 2015 jälleen Helsingin Kyläsaaressa. Neljännen kerran järjestettävä festivaali jatkaa tutulla musiikillisella linjallaan tuoden uutta väriä Suomen festivaalitarjontaan.
Kyläsaaressa 7. – 8. elokuuta 2015 järjestettävän festivaalin artisteja aletaan julkaista ensi vuoden alussa. Weekend Festivaliin odotetaan saapuvaksi noin 25 000 konserttivierasta molempina festivaalipäivinä. Weekend Festivalin viimevuotisia huippuvieraita olivat esimerkiksi Calvin Harris, Deadmau5, Hardwell ja Martin Garrix.
Weekend Festival 2014 Aftermovie -dokumentti on juuri julkaistu. Aftermovie tarjoaa katsojille mahdollisuuden päästä osalliseksi Weekend Festivalin tunnelmaa, ja näyttävät ilmakuvat tuovat näköalan festivaalialueseen ja tapahtumamiljööseen lintuperspektiivistä. Aftermoviessa on haluttu tuoda esiin erityisesti tapahtuman sijainti Suomessa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Weekend Festival tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.