Mangustit päästettiin pallomereen – söpöyden huippu

Viihdeuutiset · Annika Kela

Teksasilainen eläintarha on halunnut piristää mungo-mangustiensa päivää. Eläintarhanhoitajat ovat vieneet mangusteille suuren vadin, joka oli täytetty kirkkaan värisillä palloilla. Yksi hoitajista oli päättänyt kuvata mangustien riemun videolle.

YouTube
YouTube

Nähdessään pallomeren mangustit eivät epäröineet lähestyä sitä. Päinvastoin mungolauma hyppi joukoittain vatiin pallojen sekaan ja sukeltelivat pallojen alle. Pienten mungojen ilolla ja riemulla ei näyttänyt olevan rajoja.

Hoitajat ovat kokeneet pallomeren olevan mangusteille hyödyllinen, sillä kaivamisesta pitävät eläimet pääsevät kaivautumaan pallojen sekaan. Tonkiminen ja tutkiminen on mungoille kiinnostavaa puuhaa ja pallomeri aktivoi eläinten luonnolliset toiminnot. Lauman jäsenet ovat kokeneet pallomeren olevan turvallinen ja jokainen sukeltelee innoissaan mungoja täynnä olevassa vadissa.

Pienten eläinten touhuilu on kerrassaan ilahduttavaa katseltavaa ja vielä enemmän ilahduttaa se, että eläintarhassa on tehty toimenpiteitä sen eteen, että eläimillä olisi parempi olla ja niiden päivät siltäisi erilaisia aktiviteetteja. Pallomeri oli mangusteille selvästi mieluinen yllätys.