Rokkitähti syöksykierteessä – uhkasi murhata presidentin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Menestyneen Creed-yhtyeen keulahahmo Scott Stapp on ajautunut peruuttamattomaan syöksykierteeseen. Rokkari on jo muutaman vuoden ajan ollut rappiolla, ja nyt Stapp on vajonnut entistä alemmas. Tähti on muun muassa uhannut murhata Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman.

Stappin lähipiiri on ollut miehestä huolissaan, sillä jo pitkään on vaikuttanut siltä, että tähden todellisuudentaju on lopullisesti sumentunut. Lähteiden mukaan Stapp on käyttänyt vuosien ajan huumeita ja tuhlannut kaikki rahansa velkoihin ja juhlimiseen. Varaton mies on lähipiirin pyynnöstä hakeutunut useaan otteeseen vierotukseen.

Stappin perheen mukaan Scotilla on skitsofrenia, ja kun hän jättää lääkkeensä syömättä, alkaa hän käyttäytyä arvaamattomasti ja uhkaavasti. TMZ-viihdesivusto on saanut käsiinsä nauhoitteen hätäkeskukseen tehdystä puhelusta, jossa miehen sisko ilmoittaa Stappin käyttäytyvän vaarallisen vainoharhaisesti.

Sisko pyysi virkavallan apua miehen rauhoittelemisessa ja mahdollisesti kiinniottamisessa, sillä mies on alkanut käyttäytyä harhaluuloisesti. Viihdesivuston mukaan Stapp on väittänyt, että häntä vastaan on olemassa salaliitto ja hän aikoo murhata Obaman ennen kuin joku muu tappaa hänet. Lähipiiri on varma, että mikäli häntä ei saada pian hoitoon, jotain pahaa ja peruuttamatonta saattaa tapahtua.