Jääkiekkojuniorin reiluus vailla vertaa – auttoi kaatunutta vastustajaa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pienten jääkiekkojunioreiden ottelua seuraamaan mennyt vanhempi oli kuvannut lapsukaisensa pelaamisen videolle. Ottelun pelaajat olivat Tyke-junioreita, joka tarkoittaa sitä, että he ovat iältään vasta 5-6 vuotiaita.

YouTube
YouTube

Hidastempoisessa pelissä nähdään ikävä tilanne, kun yksi pelaajista kaatuu pitkin pituuttaan jäälle. Pieni pelaaja makaa jäällä muiden kaarrellessa hänen ympärillään kiekon perässä. Sitten videolle taltioituu sympaattinen näky, kun vastapuolen pelaaja saapuu kompastuneen pelikaverin viereen. Pelaaja ojentaa vastustajalleen kätensä ja pian kaatunut pääsee takaisin jaloilleen.

Suloisella teollaan nuori pelaaja on osoittanut esimerkillistä urheiluhenkeä. Vaikka kiekkojuniori huomasi, että kaatunut pelaaja oli vastustajajoukkueen jäsen, meni hän silti reilusti auttamaan hänet ylös. Nuorukaisille pelaaminen on vielä hauskaa leikkiä, eikä sen tarvitsekaan olla niin vakavaa. Juniorin reipas asenne pelitilanteessa on ihailtavaa katsottavaa.

Uusimmat