Rengaslukko ei pidätellyt BMW-naiskuskia – uskomaton näky

Viihdeuutiset · Annika Kela

Autonomistaja oli tuohtunut parkkivirkailijalle autonsa rengaslukosta. Ilmeisesti naiskuskilla oli jäänyt pysäköinti maksamatta, sillä virkailija oli kiinnittänyt auton takarenkaaseen rengaslukon. Ärsyyntynyt nainen kuitenkin päätti, että se ei tule estämään hänen autoiluaan ja lähti liikenteeseen.

Vierestä seuranneet katselivat kauhuissaan, kun nainen peruutti parkkiruudusta ulos lukkoineen. Sen jälkeen auto lähti tien päälle. Videon kuvanneet ihmiset ällistyivät naisen teosta ja huusivat naista pysähtymään, mutta järjenvastaisesti kuski päätti ajaa tiehensä. Lopulta rengaslukko antoi periksi ja rengas vapautui kahleesta.

Parkkipaikan edessä ihmiset parveilivat, sillä läheisessä studiossa oli koe-esiintyminen Oxygen-kanavan realityohjelmaan Bad Girls Club. Vaikutti siltä, että kovanaamainen autokuski oli juuri ollut koe-esiintymässä kyseiseen ohjelmaan. Jos tämän videon avulla nainen ei tule valituksi pahojen tyttöjen kerhoon, niin ei sitten millään.

Uusimmat