Mies halusi pelastaa saaren – istutti jättikokoisen metsän

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Jadav Payeng asuu Majuvi-nimisellä saarella, jota on uhannut eroosio. Saarelta alkoi vähitellen kadota kokonaisia eläinlajeja ja kasvillisuus alkoi poistua. Payeng päätti tehdä asialle jotain. Hän on nyt istuttanut saarelle puita ja kasveja vuodesta 1979 lähtien ja on saanut elämän palaamaan saarelleen.

YouTube
YouTube

National Geographic on julkaissut Youtube-kanavallaan dokumentaarisen lyhytelokuvan, jossa Jadav Payeng kertoo oman tarinansa. Hän on valokuvaaja, joka on alkanut suojella omaa kotisaartaan eroosion kynsistä kasvattamalla sinne metsää. Mies on istuttanut saarelle metsän kaikki kasvit ja puut yksin ja se on jo isompi kuin New Yorkin Central Park.

Payeng on istuttanut metsän kasvillisuuden tiheään, että eläimet viihtyisivät ja lisääntyisivät siellä. Nykyään metsää on helpompi istuttaa, kun hän saa siemenet suoraan metsästä eikä niitä tarvitse kuljettaa sinne.

Mies kertoo, että hänen tiheyden ansiosta metsässä asuu paljon tiikereitä, peuroja, elefantteja, sarvikuonoja ja nyt korppikotkatkin ovat tulleet takaisin. Isoin uhka Payengin mukaan metsälle ovat muut ihmiset, jotka haluaisivat kaataa puita rahan vuoksi, minkä jälkeen eläimet olisivat taas haavoittuvaisia. Dokumentti konkretisoi hyvin ilmastonmuutoksen aiheuttamia vaikutuksia Intiaan. Siinä näkyy myös, miten yksi ihminen voi saada aikaan valtavan hienon muutoksen.