Breaking Badin repliikeistä koostettiin räppikappale

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalaisen AMC-kanavan Breaking Bad on noussut yhdeksi maailman suosituimmista televisiosarjoista. Sarjan finaalijakso keräsi Yhdysvalloissa noin 10,3 miljoonaa silmäparia television ääreen.

Breaking Badin suosio jatkuu edelleen, vaikka sarja loppui Yhdysvalloissa jo yli vuosi sitten. Breaking Bad inspiroi edelleen esimerkiksi musiikin, internet-taiteen ja Youtube-videoiden tekijöitä.

Nyt videotaiteilija Matthijs Vlot on päättänyt luoda kokonaisen hiphop-kappaleen käyttämällä Breaking Bad -sarjan materiaalia. Lopputuloksena syntynyt My Product -niminen kappale on koostettu kokonaisuudessaan sarjan ikimuistoisista repliikeistä ja tunnussävelmästä.