Upea kohtaaminen! Pingviini hyppäsi syliin Etelämantereella

Viihdeuutiset · Annika Kela

Etelämantereella vieraillut maailmanmatkaaja Joel Oleson kohtasi retkellään pingviinin poikasen. Utelias pikkupingviini kiinnostui turistista ja alkoi seurata Olesonia. Mies päätti antaa linnun tutkia hänet ja kävi makaamaan rantakivikolle.

YouTube
YouTube

Oleson kuvasi hauskan videon hetkestä pignviinin kanssa. Pieni pörröinen lintu tutki miehen perinpohjaisesti. Ensitöikseen poikanen meni makaamaan Olesonin päälle ja sen jälkeen tunnusteli nokallaan miehen huppua ja pipoa. Rohkea lintu ei nähnyt ihmisessä mitään pelättävää ja se kieriskeli Olesonin päällä läpsien siivellään miehen kasvoja.

Joel on julkaissut kuvaamansa videot netissä ja kehunut pingviinejä mainioiksi eläimiksi. Hän oli omien sanojensa mukaan erittäin yllättynyt pingviinien ystävällisestä lähestymistavasta. Olesonin mukaan muilla mantereilla asustelevat pingviinit eivät ole yhtä tuttavallisia, päinvastoin, jotkut ovat erittäin äkäisiä ja aggressiivisia.

Etelämantereella mies kuitenkin sai ystävällisen tervehdyksen mantereen asukeilta. Daily Mail -lehden mukaan Joelin retki etelänavalle oli sanoinkuvailemattoman upea kokemus. Etenkin suloiset pingviinin poikaset tekivät mieheen valtavan suuren vaikutuksen.