Tutkimus: Humalatila parantaa luovan työn tuloksia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Valtaosa ihmisistä on joskus huomannut, että esimerkiksi illanvietosta kotiin palatessa olo on poikkeusellisen luova. Kunhan juomisen pitää maltillisena, niin olotila voi hyvinkin pitää paikkansa. Tuoreen tutkimuksen mukaan alkoholi lisää luovuutta, kun sitä nautitaan maltilla.

The Problem Solver
The Problem Solver

Illinoisin yliopiston, mainostoimisto CP+B Copenhagenin ja olutmerkki Rocket Brewingin yhteinen tutkimus on vahvistanut, että pieni naukkailu voisi hyvinkin parantaa luovuuden tasoa myös työpaikoilla, joissa tarvitaan alan osaamista ja uuden ideointia. Tutkimuksen mukaan ihminen on luovimmillaan, kun veressä on alkoholia 0,72 promillea, sillä silloin taiteellinen lahjakkuus on huipussaan.

Tutkimuksen tulosten perusteella tanskalainen olutmerkki Rocket Brewing lanseerasi The Problem Solver -olutpullon, johon on merkitty sukupuolen ja painon mukaan määrä, joka ihmisen tulee juoda saavuttaakseen itselleen optimaalisen luovuuden tason. Oluessa on 7,1 prosenttia alkoholia, joten sitä ei kovin runsaasti tarvitse nauttia. Mainostoimisto CP+B Copenhagenin kerrotaan ottaneen oluen tehokäyttöön ideariihissään.