Terveysguru: Sekoita voita kahvin sekaan – saat kickstartin päivään

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat maailman suurinta kahvikansaa, joten kahvinjuonnin perinteet ovat juurtuneet syvään. Perimätieto kertoo, että pula-aikojen jälkeen ihmiset lisäsivät kahvin joukkoon joskus kerman sijaan myös voita, mutta viime vuosikymmeninä tapa on kuitenkin kadonnut lähes täysin.

YouTube
YouTube

Nyt yhdysvaltalainen terveysguru Andrew Well on kuitenkin kaivanut vanhan suomalaisen perinteen naftaliinista, sillä hänen mukaansa ihmiset saavat kickstartin päiväänsä lisäämällä runsaasti voita kahvin joukkoon. 2000-luvun Bulletproof Coffee -vinkin mukaan voi tulee levittää tasaisesti juomaan tehosekoittimella, ja käytettävän voin tulee tietenkin olla vain aitoa käsittelemätöntä voita.



Uusimmat