Mitä lapset haluaisivat muuttaa kehossaan? Aikuiset saisivat ottaa oppia vastauksista

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kehonkuvan muodostuminen on jatkuva prosessi, joka kulkee läpi ihmisen koko elämän. Mitä tietoisemmaksi omasta ainutlaatuisesta kehostaan tulee, sitä helpommin sitä vertaa muihin. Usein epävarmuus omaa kehoaan kohtaan johtuu vain omasta mielikuvasta.

YouTube
YouTube

Verkossa julkaistussa videossa kävi ilmi, että lapset ovat aikuisia varmempia kehonkuvassaan. Opettavaisen videon perusteella aikuiset olivat epävarmempia kehonsa suhteen ja halusivat muuttaa itsestään fyysisiä piirteitä, kuten esimerkiksi korvat, otsan tai arvet.

Lapset halusivat tehdä omassa kehossaan muutoksen ainoastaan siinä tapauksessa, jos oman piirteen tilalle tulisi yliluonnollinen tai taianomainen ominaisuus. Jos lasten täytyisi muuttaa itsessään jotain, olisi se, että heillä olisi esimerkiksi hain suu, merenneidon pyrstö, siivet tai menninkäisen korvat.

Aikuisilla on paljon opittavaa lasten vastauksista, sillä lapset näyttävät hyväksyvän sen, että jokainen meistä on erilainen ja ominaispiirteet tekevät meistä uniikkeja eikä niitä ole syytä muuttaa.

Uusimmat