Sirkus maalasi koirat mustavalkoisiksi – väitti niitä pandoiksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Äskettäin kerrottiin, että Ähtärin eläinpuistoon on mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa tulossa kaksi pandaa. Ilmeisesti myös eräs italialainen sirkus olisi halunnut oikeita pandoja, mutta se kuitenkin tyytyi huijaamaan katsojiaan poikkeuksellisen tökeröllä tavalla.

Italialainen Il Giorno -sanomalehti uutisoi, että paikallinen Orfein sirkus oli maalannut kaksi chow chow -koiraa mustavalkoiseksi siten, että ne muistuttivat etäisesti pandoja. Jokainen pandan kuvan nähnyt osasi kuitenkin nopeasti todeta, että kyse ei todellakaan ollut pandoista. Siitä huolimatta sirkus väitti koiria pandoiksi ja keräsi rahaa muun muassa lasten yhteiskuvista ”pandojen” kanssa.

Lopulta ”pandoista” kuulleet eläinsuojelijat paljastivat poikkeuksellisen nolon tapauksen lehdistölle ja poliisille. Poliisi iski sirkukseen sen ollessa Pohjois-Italian Bresciassa. Poliisi kertoi lehdistölle sirkuksen omistajan väittäneen, että eläimet olivat puoliksi pandoja ja puoliksi koiria. Nyt sirkuksen johtoa odottaa syyte petoksesta.