Vuoden 2014 suosituin some-ilmaisu paljastettiin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvalloissa Teksasissa on tutkittu vuoden ajan kansainvälisellä tasolla sosiaalisessa mediassa käytettyä kieltä. Koska vuosi 2014 lähenee pian loppuaan, ovat dataa analysoineet asiantuntija julkistaneet tämän vuoden suosituimman sanan.

Tänä vuonna suosituin sana ei itseasiassa lainkaan sana, vaan sen on symboli-ilmaisu. The Global Language Monitor -raportin mukaan sydän emoji on ylivoimaisesti suosituin some-ilmaisu vuodelta 2014. Kansainvälistä rakkauden symbolia on käytetty kielistä riippumatta ahkerasti ja se eroittui myös kieltentutkimuslaitoksen laatimassa analyysissä.

Daily Mail -lehden mukaan toisella sijalla sanoissa oli risuaita-merkki, eli hashtag. Monelle tutkimuksen tulokset eivät ole tulleet yllätyksenä, sillä sydän emoji on kansainvälinen symboli ja sen käyttö korvaa useita sanoin kerrottuja ilmaisuja. Toivottavasti myös vuoden 2015 suosituimmat sanat ovat yhtä positiivisia ja ilahduttavia kuin tänä vuonna.