Englanninbulldoggin sänky vallattiin – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Englanninbulldoggi on suosittu koirarotu, sillä sen edustajat ovat luonteeltaan usein lapsiystävällisiä ja lempeitä. Tämä ei tietenkään tarkoita, etteivätkö lyttynaamaiset koirat voisi olla sille päälle sattuessaan myös erittäin jääräpäisiä tapauksia.

YouTube
YouTube

Tuoreella videolla tavataan bulldoggi, joka on joutunut kokemaan suurta vääryyttä kahden muun koiran vallattua sen pedin. Suuttunut koira järjestää melkoisen kohtauksen, ja kiukuttelee sänkynsä vierellä yrittäen häätää vieraita pois suosikkilepopaikaltaan. Lopulta toinen koira kyllästyy kuuntelemaan valittamista, ja luovuttaa paikkansa voittajana selviävälle bulldoggille.