Facebookin hervoton suomalaisryhmä niittää suosiota

Viihdeuutiset · Stara.fi

Facebook ja muut sosiaaliset mediat tarjoavat parhaimmillaan käyttäjilleen tuttavien kuulumisten lisäksi myös hauskaa ajanvietettä ja viihdettä. Tällaisesta uudesta ryhmästä on malliesimerkkinä parhaillaan kovassa kasvussa oleva Facebookin suomalainen Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä -ryhmä.

– Kirjojen kansista blokataan muutama kirjain ja keksitään syntyneelle kirjalle uusi juoni. Ja pysytään sitten rohkeasti siinä ihan omassa fiktiossa eikä lähdetä pohtimaan vaikkapa kirjailijoiden persoonaa tai osaamista sen enempää. Sillä lailla hyvän mielen asialla, ikään kuin, ryhmän esittelyssä kerrotaan.

Kyseessä on vantaalaisen Marko Kokon perustama ryhmä, joka sai suuren suosion jo vuodenvaihteessa ja on jatkanut kasvuaan kiivaana vuoden ensimmäiset päivät. Nyt jäseniä tapahtuman muotoon perustetussa ryhmässä on jo 19.000 ja määrä kasvaa koko ajan.

Facebook
Facebook

– Sisko Istanmäki: Liian paksu perse. Surkuhupaisa kertomus vantaalaisnaisesta, joka epätavallisen suurikokoisen takamuksensa vuoksi jumittuu mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, Anu Eskelinen kertoi uutuuskirjansa juonitiivistelmäksi.

Facebook
Facebook

– ”Juha nusas”. Nuoren Juhan seikkailut erotiikan ihmemaassa saavat onnellisen lopun tässä Anna-Leena Härkösen kepeässä kesäromaanissa, Minna Mänttäri puolestaan kertoi.