Viimeinkin! Henkilökohtainen herätyskello ei herätä petikumppania

Viihdeuutiset · Annika Kela

San Diegossa on kehitelty innovatiiviset Hush-korvatulpat, jotka voi yhdistää langattomasti omaan matkapuhelimeen bluetoothin kautta. Erikoista tulpissa on, että ne toimivat sekä kuulokkeina että herätyskellona. Herätyskellon rasittava ääni ei siten jatkossa enää herätä ympärillä nukkuvia.

Hush
Hush

Hush-korvatulpista on tehty hauska esittelyvideo, jossa demonstroidaan tilanteita, joissa tulpat ovat suureksi hyödyksi. Videossa todetaan, että silloin tällöin ihmisen pitää hereillä muun muassa naapurista kantautuva meteli tai vieressä kuorsaava kumppani ja silloin nukahtamisen apuna voi käyttää ääniä eristäviä korvatulppia.

Tehokkaiden korvatulppien ongelmana on ollut se, että ne eristävät ääniä niin hyvin, että sikeästi nukkuva ei välttämättä herää aamulla herätyskellon ääneen. Hush-tulpat ovat ratkaisu ongelmaan, sillä herätyskellon ääni soi tulppien kautta. Halutessaan tulpilla voi myös kuunnella esimerkiksi musiikkia puhelimen kautta. Hush-korvatulppien tuotanto on aloitettu ja tulppien arvellaan tulevan markkinoille keväällä 2015. Parhaillaan tuotteelle haetaan yhteisörahoitusta Kickstarterista.