Yhä useampi suomalainen jättää lomamatkan väliin – mökkeilyn suosio kasvussa

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Lomarengas Oy:n teettämän kyselytutkimuksen mukaan tämän talven lomasuunnitelmissa kotona pysyminen on suomalaisten ykkösvaihtoehto. Vajaa puolet suomalaisista on nimittäin päättänyt viettää talvilomansa kotimaisemissa.

Suomalaisella mökkilomailulla on kuitenkin yhä enemmän vetoa kotimaisten matkailijoiden keskuudessa, sillä 40 prosenttia kuluttajista on harkinnut lomamökin vuokraamista ulkomaanmatkan sijaan. Neljännes uskoo, että Suomen suosio matkailukohteena lisääntyy suomalaisten jäädessä enemmän kotimaahan.

Kesällä vuokramökkeily on kasvava trendi vapaa-ajanvietossa ja lomailussa. Yli puolet uskoo vuokraavansa ja joka kymmenes kertoo vuokraavansa varmasti mökin ensi vuoden aikana. 12 prosenttia kuluttajista uskoo kotimaisen vuokramökkeilyn kasvuun, kun vastaavaan Suomessa tapahtuvasta hotellimatkailusta uskoo alle neljä prosenttia.

– Venäjä ja siellä halventunut rupla näkyvät myös Lomarenkaan myynnissä, mutta vähentyneiden venäläismökkeilijöiden synnyttämää aukkoa täyttää hyvä kotimainen kysyntä ja kasvava Keski-Euroopan markkina, taustoittaa Lomarengas Oy:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Olkkola.