Kosovolaistaustainen brittilaulajatar Rita Ora on tehnyt jo parin vuoden ajan nousujohdanteista uraa kansainvälisellä kentällä, mutta läpimurto A-sarjan supertähdeksi on vielä antanut odottaa itseään. Pian hänet nähdään kuitenkin Fifty Shades of Grey -kirjan elokuvaversiossa.
Eilen Rita Ora oli edustamassa The Voice -ohjelman brittiversion lanseeraustilaisuudessa Lontoossa. Näyttävä kaunotar oli valinnut illan asuksi iltapuvun, jonka kaula-aukko oli osoittautua liiankin rohkeaksi. Hän onnistui nimittäin viime hetkellä estämään rinnan paljastumisen The Mondrian -hotellin punaisella matolla.
Brittiläinen poplaulaja Rita Ora erosi äskettäin DJ-poikaystävästään Calvin Harrisista. Sittemmin pari kuitenkin palasi takaisin yhteen, ja heidät on nähty jälleen yhdessä lukuisissa viihdealan tilaisuuksissa. Ora tullaan näkemään Fifty Shades of Grey -elokuvasarjassa Christian Greyn Mia-sisaren roolissa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Rita Ora tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.



