Donald Trumpin törkeä kommentti: ”Aseettomuus mahdollisti Pariisin terrori-iskun”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalainen yritysmoguli Donald Trump on aiheuttanut raivoa Twitter-kommenteillaan. Ihmiset ovat hämmästelleet sitä, kuinka sivistymättömiä kommentteja arvostettu ja kunnioitettu yritysjohtaja on voinut julkaista. Mies nimittäin syyttää Pariisin terrori-iskuista ranskalaisten aseettomuutta.

Twitter
Twitter

Julkaisujensa mukaan Trump on sitä mieltä, että terrori-iskut olisivat ehkäistävissä, jos eurooppalaisilla kansalaisilla olisi aseita kotonaan ja työpaikoillaan. Terrori-iskuja ei pääsisi tapahtumaan, jos aselait eivät olisi niin tiukkoja. Trumpin mielestä on harmillista, että vain rikollisilla on aseita, eivätkä tavalliset kansalaiset pääse siksi puolustautumaan.

Multimiljonääri on kirjoittanut Twitter-sivuilleen, että se ei ole yhteensattumaa, että Pariisissa tehdään terrori-iskuja, sillä Ranskassa on erittäin tiukat aselait. Kommentillaan hän on selvästi vihjaillut, että Euroopassa pitäisi olla yhtä vapaat lait kuin Yhdysvalloissa, jossa aseita voi ostaa useassa osavaltiossa kuka tahansa maan kansalainen.

Miehen twiittaukset ovat saaneet kohun aikaan ja monet ovat olleet sitä mieltä, että eurooppalaisten aseettomuus on asia, josta on syytä olla ylpeä. Eräs australialainen nainen kirjoitti Trumpille kommentin, jossa hän kertoi, että terroristien ja kansalaisten ristitulesta olisi syntynyt vakavampi turvallisuusriski kuin nykysestä tilanteesta.