The Prodigy julkaisee uuden albumin maaliskuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Konemusiikin 1990-luvun alkupuolella mullistaneen The Prodigy -yhtyeen Experience-esikoisalbumin julkaisusta tuli taannoin kuluneeksi 20 vuotta. Ennen albumin julkaisua Britanniassa teki listahistoriaa levyn toinen single Everybody In The Place, jota edelsi klassikoksi sittemmin noussut Charly.

Nyt yhtye on ilmoittanut, että maaliskuussa 2015 se julkaisee seuraavan studioalbuminsa. The Day Is My Enemy -nimisen albumin julkaisee Prodigyn oma levymerkki Take Me To The Hospital/Cooking Vinyl.

Liam Howlettin luotsaama The Prodigy -yhtye julkaisi ensimmäisen What Evil Lurks -EP:nsä vuonna 1990. Vuonna 1991 julkaistu yhtyeen virallinen debyyttisingle Charly soi jo saman vuoden syksyllä runsaasti myös Suomen ensimmäisissä rave-juhlissa Vaasassa, Turussa ja Oulussa.

Yhtyeen breakbeat-tyylisuuntaa edustavat kappaleet olivat Suomessa vuosien ajan vain klubien ja ravejuhlien hittejä, kunnes yhtye teki vuonna 1995 läpimurtonsa myös discokansan keskuudessa. Tuolloin yhtye konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla.

Britanniassa The Prodigy teki läpimurron jo Experience-albumin toisella singlellä Everybody In The Place, joka nousi heti ilmestyttyään Brittien tanssilistan kakkossijalle. Sittemmin yhtyeen hitit olivat tanssilistoilla useiden vuosien ajan. Vuonna 1997 julkaistu Fat Of The Land nousi listojen kärkeen molemmin puolin Atlanttia, ja se sai aikaan yhtyeen maailmanlaajuisen läpimurron.

The Prodigy esiintyi muutaman kerran myös Earthbound-nimisenä vuonna 1993. Samaan aikaan yhtye julkaisi ensimmäisen white label-version kappaleesta One Love, joka julkaistiin sittemmin virallisesti The Prodigyn nimissä.