Talenttiohjelma pieleen Liettuassa – puukonheittäjä osui avustajaa päähän

Viihdeuutiset · Annika Kela

Liettualaisessa talenttiohjelmassa nähtiin selkäpiitä karmiva esitys, jossa mies heitteli puukkoja kohti avustajaansa. Erityisen karmivan esityksestä teki se, että vaikutti siltä, että mies ei ollut puukkojen heittelyn ammattilainen vaan heitteleminen meni pahasti hutiloinnin puolelle.

YouTube
YouTube

Koko perheen viihdeohjelmassa esitetty puukko-show sai järkyttäviä käänteitä, kun esiintyjä osui avustajaansa heittämällään puukolla peräti kahdesti. Vaikka avustaja ei loukkaantunut vakavasti, alkoi hänen päästään ja kädestään vuotaa verta ja hän yritti peitellä asiaa pyyhkimällä lavaa kengällään.

Epävarmasta puukkoesityksestä oli talentti kaukana ja stuntti oli avustajalle hengenvaarallinen. Netissä on julkaistu videokuvaa suorassa lähetyksessä esitetystä puukkostuntista. Toivottavasti puukkomies ei päässyt ohjelmassa jatkoon, sillä seuraavalla kerralla avustaja ei välttämättä olisi yhtä onnekas puukkojen väistelyssä.