Tässä hotellissa on tyyliä – ei sovi korkeanpaikankammoisille

Lux Matkailu · Annika Kela

Amsterdamissa sijaitseva Hotelli Faralda on yksi maailman erikoisimmista hotelleista. Majapaikan huoneet on nimittäin rakennettu nostokurjen rautakehikon sisään. Teollinen rakennelma kätkee sisälleen kolme luksustason sviittiä, porealtaan ja medialle tarkoitetun televisiostudion, joka toimii myös edustustilana.

YouTube
YouTube

Hotellin rakennuttaminen 50 metriä korkeaan nostokurkeen ei ole ollut läpihuutojuttu. Huoneiden rakentamista ja lupien saamista projektille pidetiin mahdottomana. Satamassa toimineen nostokurjen muuttaminen luksushotelliksi oli suuri haaste, mutta idea sai niin paljon kannatusta, että sen rakentaminen aloitettiin. Lopulta myös luvat myönnettiin innovatiiviselle hotellille.

Ylellinen hotelli on avattu asiakkaille ja sviitin nostokurjesta saa käyttöönsä vuorokaudeksi keskimäärin 440 eurolla. Nosturista avautuvat näkymät Amsterdamin sataman ja kaupungin ylle ovat henkeäsalpaavan kauniit. Uuden merkityksen saanut nostokurki on yksi kaupungin monista nähtävyyksistä ja rakennus on saanut paljon näkyvyyttä ympäri maailman.