Chris Brownin keikalla ammuttu viittä ihmistä – järkyttävä kaaos videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Räppäri Chris Brownin keikalla on sattunut ampumavälikohtaus. Sanjoselaisessa yökerhossa ammuttiin yleisön keskellä ja lähteiden mukaan viisi henkilöä haavoittui. Keikkaa kuvanneet fanit ovat saaneet järkyttävän tilanteen videolle ja poliisi tutkii tapausta.

YouTube
YouTube

TMZ-viihdesivusto on saanut selkäpiitä karmivan videon käsiinsä, jossa kesken juhlinnan kuuluu laukauksia. Pakokauhun valtaan joutunut yleisö lähti sankoin joukoin juoksemaan ulos yökerhosta. Kesken evakuoinnin kuuluu lisää laukauksia.

Tietojen mukaan kukaan ei ole menehtynyt ammuskelussa, mutta kaikki haavoittuneista ovat läheisessä sairaalassa hoidettavana. Paikallinen poliisi on eristänyt rikospaikan ja tutkii tapausta. Toistaseksi ei ole julkaistu tietoa jonka mukaan pidätyksiä olisi vielä tehty. Räppäri selvisi ammuskelusta vahingoitta.