Uutuuskeksintö paljastaa haisevan hengityksen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Omaa pahanhajuista hengitystä tulee harvoin huomanneeksi itse ennen kuin on liian myöhäistä. Sen sijaan kanssaihmiset kyllä todennäköisesti laittavat sen merkille. Pian markkinoille on kuitenkin tulossa keksintö, millä oman hengityksen tarkistamisesta luvataan olevan helppoa.

Breathometer-yhtiön uutuuskeksintö kantaa nimeä Mint. Kyseessä on pieni, taskuun mahtuva laite, joka toimii hieman alkometrin lailla. Käyttäjä puhaltaa Mintiin, ja älypuhelimeen ladattava sovellus kertoo hänen hengityksensä laadun käden käänteessä.

Hengityksen laadun lisäksi Mint kertoo, onko nesteytyksesi kunnossa. Breathometer-yhtiön mukaan nestehukka on yksi suurimmista syistä, joka johtaa ihmisillä pahanhajuiseen hegitykseen. Mint-keksintöön kerätään rahoitusta IndieGoGo-varainkeruusivustolla, ja laitteen voi tilata itselleen ennakkoon 89 dollarin, eli noin 75 euron hintaan.