Kolmevuotias näki Star Wars -elokuvan – reaktio vailla vertaa!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Perheenisä päätti yllättää kolmevuotian pienokaisensa Tähtien sota- elokuvalla. Tieteiselokuvien hahmoista pitävä pieni poika ei ollut vielä koskaan nähnyt ainuttakaan Tähtien sota -elokuvaa. Isä oli sitä mieltä, että aika oli koittanut ja poika voisi katsoa elokuvan hänen kanssaan.

YouTube
YouTube

Isä kuvasi videolle hetken, jolloin pienokaiselle paljastui, että televisiosta tuleva elokuva on Tähtien sota. Pojan innostuksella ja riemulla ei näyttänyt olevan rajoja ja hän tuijotti televisioruutua lumoutuneena.

Perheenisä onnistui taltioimaan jokaisen ilmeen riemastuneen poikansa kasvoilla. Vaikuttaisi siltä, että kolmevuotias on jo pitkään haaveillut elokuvan näkemisestä ja on joutunut odottamaan vanhempiensa suostumusta elokuvan katsomiselle. On selvää, että Tähtien sota-elokuvat ovat saaneet uuden nuoren ja innokkaan fanaatikon.