Näyttelijättären raju paljastus – viisi keskenmenoa ja 31 hedelmöityshoitoa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Näyttelijäkaunotar Jaime King on avautunut People-lehden haastattelussa rankasta koettelemuksestaan. Ennen esikoisensa syntymää näyttelijätär oli kokenut kovia tavoitellessaan raskaaksi tulemista. Perheenlisäyksestä haaveillut tähti ei ollut suostunut luovuttamaan, vaikka tilanne oli näyttänyt toivottomalta.

King on paljastanut, että hän on tehnyt kaikkensa, jotta hän tulisi raskaaksi. Vaikka lääkärit olivat kertoneet, että raskaaksi tulemisen todennäköisyys oli pieni, ei tähtönen halunnut luovuttaa vaan jatkoi yrittämistä. King on saanut viisi keskenmenoa ja hänelle on tehty 31 hedelmöityshoitoa.

Näyttelijätär kertoi, että hän osallistui viiteen koeputkihedelmöityshoitoon ja 26 kertaa hänelle kokeiltiin keinohedelmöityshoitoa eli inseminaatiota. Nainen on kertonut, että hän ei ole eläessään kokenut yhtä suurta voimattomuuden tunnetta ja häpeää, kuin hoitojen epäonnistumisen jälkeen.

King kertoi haastattelussa, että hän oli aina haaveillut suuresta perheestä ja lapsettomuudesta kärsiminen oli hänelle kova pala. Tähtönen on avautunut koettelemuksistaan näyttääkseen, että lapsettomuudesta kärsivät pariskunnat eivät ole yksin. Monet ovat käyneet läpi häntäkin rankempia kokemuksia.

Näyttelijätär kertoi, että odottaessaan esikoistaan Jamesiä, hän ei osannut nauttia raskaudesta jatkuvan epäonnistumisen pelon takia. Lopulta kaikki sujui hyvin ja terve poikavauva synty pariskunnalle. Reipas taapero on tällä hetkellä vuoden ikäinen. Perheen rankka koettelemus oli tässä tapauksessa päättynyt onnellisesti.