Ennenjulkaisematon Beastie Boys -musiikkivideo julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Legendaarisen hiphop-yhtye Beastie Boysin ura tuli päätökseen, kun jäsen Adam ”MCA” Yauch menehtyi vuonna 2012 syöpään. Yhtyeen kotikaupunki New York muisti 47-vuotiaana kuollutta miestä nimeämällä tähden Brooklynissa sijaitsevan lapsuuden leikkipuiston hänen mukaansa.

YouTube
YouTube

Vaikka Beastie Boysilta ei tulla kuulemaan enää uutta materiaalia, hemmotellaan faneja nyt ennenjulkaisemattomalla videolla. Kyseessä on vuonna 2011 ilmestyneellä Hot Sauce Committee Part Two -levyllä julkaistun, yhdessä räppäri Nasin kanssa tehdyn, Too Many Rappers -kappaleen virallista julkaisua vaille jäänyt musiikkivideo.

Roman Coppolan ohjaama kadonnut video löytyi internetin syövereistä Twitter-käyttäjä Eoin McLernonin toimesta. Vuonna 1979 New Yorkin Brooklynissä perustettu Beastie Boys ei esiintynyt julkisesti vuoden 2009 jälkeen. Yhtye on palkittu useilla Grammy-palkinnoilla ja valittiin taannoin myös Rock’n’Rollin Hall of Fameen.