Isoäiti osallistui bingoturnaukseen kokaiinin voimalla – poliisi pidätti

Viihdeuutiset · Annika Kela

Irlantilainen isoäiti jäi poliisin haaviin bingohallin edessä Corkin kaupungissa. Mummo ei vastustellut pidätystä, sillä se ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun hänet pidätettiin. 50-vuotiaalla naisella oli aiempia merkintöjä rikosrekisterissä.

Poliisit olivat epäilleet, että naisella oli jälleen hämäräbisnekset käynnissä, ja heidän arvauksensa osui oikeaan. Isoäidin hallussa oli nimittäin kokaiinia 350 euron edestä. Mummo kertoi poliiseille, että hän vain säilytti kokaiinia ystäväänsä varten.

ABC News -uutistoimiston mukaan poliisit takavarikoivat mummon huumeet ja antoivat isoäidille 770 euron sakon kokaiinin hallussapidosta. Ennen pidätystään nainen oli osallistunut bingoturnaukseen ja monet ovat epäilleet, että kokaiini on pitänyt isoäidin virkeänä turnauksessa. Huumeiden käyttö turnauksissa on kielletty, joten isoäitiä uhkaa porttikielto kyseiseen pelisaliin.