Salma Hayek vaarallisena prostituoituna uutuuselokuvassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Meksikolaissyntyinen Salma Hayek on tehnyt menestyksekästä uraa Hollywoodissa jo 1990-luvulta asti. Tähti valittiin taannoin Guyism-sivuston listauksessa maailman seksikkäimmäksi yli 40-vuotiaaksi näyttelijättäreksi päihittäen muun muassa Halle Berryn ja Sofia Vergaran.

Seuraavaksi Salma Hayek nähdään Everly-nimisen elokuvan pääroolissa. Näyttelijätär esittää prostituoitua, joka lähtee kostoretkelle rikollispomoa vastaan. Trailerissa latinokaunotar nähdään muun muassa alusvaatteisillaan ja listimässä pahiksia hampaisiin asti aseistautuneena.

Meksikon Veracruzissa syntynyt Salma del Carmen Hayek Jiménez kuuluu kaikkien aikojen menestyneimpiin latinalaisamerikkalaisiin näyttelijöihin. Neito on esiintynyt yli 30 elokuvassa lyötyään läpi Frida-elokuvan pääroolissa taiteilija Frida Kahlona. Sittemmin tähti on nähty muun muassa After the Sunset, Bandidas, Grown Ups ja Grown Ups 2 -elokuvissa.