YouTube-video paljasti kaupungilta 23 000 euroa huijanneen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Vuonna 2012 brittiläinen Stephen Robinson oli saanut Newcastlen kaupungilta 23.000 euroa hoitokulujensa kattamiseen. Mies oli ilmoittanut kaupungin viranomaisille, että hän oli murtanut nilkkansa astuttuaan kadulla rikkinäisen kaivon kannen päälle.

Newcastlen kaupunki otti vastuun kävelytien huolimattomasta ylläpidosta johtuneeseen vammaan ja maksoi miehelle hoidoista ja kärsimyksestä. Todellisuudessa miehen murtuneen nilkan oli aiheuttanut epäonnistunut stuntti, jossa mies hyppäsi rappusilta tulvalle tielle.

Robinson oli kavereidensa yllyttämänä päättänyt hypätä veteen polskimaan. Sivullinen katsoja oli kuvannut stuntin videolle. Youtubeen päätyneessä videossa mies hyppää rappusilta matalaan tulvaveteen ja nousee loukkaantuneena ylös.

Jalkansa telonut mies nilkutti vedessä ja näytti nilkkaansa, joka oli kääntynyt ympäri epäonnistuneen hypyn seurauksena. Newcastlen viranomaiset näkivät videon ja totesivat, että mies on röyhkeästi huijannut kaupungilta rahaa.

Stephen Robinson tuomittiin petoksesta yhdyskuntapalveluun ja sen lisäksi hän sai 800 euron sakot. Robinson vältti vankilatuomion sillä, että hän lupautui maksamaan rahat takaisin tekemällä 200 tuntia palkatonta työtä kaupungille. Youtuben ansiosta rikos paljastui ja huijari saatiin vastuuseen.

Uusimmat