Katy Perry twerkkasi Lenny Kravitzin kanssa – rocktähden tyttäreltä hulvaton vastaisku

Viihdeuutiset · Annika Kela

Amerikkalaisen jalkapallon loppuottelussa Super Bowlissa nähtiin yhtenä esiintyjänä laulaja Lenny Kravitz. Mies esiintyi illan päätähden Katy Perryn kanssa ja esityksessä laulajat innostuivat jopa vähän twerkkaamaan.

Nähtyään isänsä esiintymisen tapahtumassa Zoe Kravitz julkaisi Instagramissaan kiusoittelevan kuvan, joka oli osoitettu hänen 50-vuotiaalle isälleen. Huvittavassa kuvassa Lenny twerkkaa Katy Perryn kanssa. Daily Mail -lehden mukaan kuvan perusteella Kravitzin esiintyminen muistutti hieman Miley Curysin ja Robin Thicken skandaalinomaista tanssia, joka nähtiin MTV-kanavan musiikkigaalassa.

Zoe oli liittänyt tanssikuvaan myös omat kasvonsa ja kiusoittelevan kysymyksen: ”Dad?”. Vaikka Super Bowlissa esiintyminen on kunnoitettava saavutus, on selvää, ettei kukaan haluaisi nähdä omaa isäänsä lavalla twerkkaamassa. Kuva oli hauska näpäytys tyttäreltä isälle ja pohjimmiltaan Zoe oli vain ylpeä isänsä esiintymisestä.

@lennykravitz

Kuva, jonka Zoë Kravitz (@zoeisabellakravitz) julkaisi