Hätäkeskuspäivystäjä rikkoi typerää sääntöä – pelasti pikkupojan hengen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hätäkeskuspäivystäjä teki tärkeän päätöksen rikkoessaan työpaikkansa sääntöjä pelastaakseen pienen pojan hengen. Päivystäjä antoi puhelimessa naiselle ohjeita, miten hänen tulee elvyttää kuolemaisillaan olevaa poikaa.

Melissa Grable oli huomannut, että hänen poikansa on huonovointinen ja lähti hakemaan pojalle lääkkeitä. Melissan äiti Cheri Grable jäi hetkeksi kahdestaan seitsemänkuukautisen lapsenlapsensa Aidanin kanssa ja huomasi, että pojan kasvot ovat muuttumassa punaiseksi.

Naiset soittivat välittömästi hätäkeskukseen ja kertoivat puhelimeen vastanneelle päivystäjälle Tim Webbille, että poika on muuttumassa punaisesta siniseksi, eikä hän hengitä. Poika oli saanut kohtauksen, johon hän olisi kuollut ilman elvytystä.

Webb huomasi, että lähin ambulanssi on 20 minuutin ajomatkan päässä ja poika tulisi kuolemaan ilman välitöntä elvytystä. Hänellä ei ole lupaa elvyttää tai antaa siihen puhelimessa neuvoja, mutta vastoin sääntöjä hän teki tärkeän päätöksen ja alkoi neuvomaan Melissalle Aidanin elvyttämistä. Poika selvisi ja perhe kävi kaksi viikkoa tapauksen jälkeen tapaamassa ja kiittämässä Webbiä kasvotusten.