Käsittämätön lahjakkuus! Koripallon ihmelapsi Titus ihmetyttää jälleen

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Koripallon ihmelapsi Titus on ollut paljon otsikoissa uskomattomien heittotaitojensa vuoksi. Ensimmäisiä videoita Titusin heittotaidoista tuli julki pojan ollessa vain kaksivuotias. Nyt hänen isänsä Joseph Ashby on julkaissut uuden videon neljävuotiaasta pojastaan ja hänen kehittyneistä taidoistaan.

Pojan kehitys on ollut hurjaa ja hän on oppinut kuluneen kahden vuoden aikana ison määrän uusia temppuja ja syventänyt pallonheittotaitojaan. Videolla hän osuu koriin monien pomppujen kautta, heittää uskomattoman korkealta ja saa pallon myös liikkuvaan koriin.

Titus näyttää olevan muutenkin aikamoinen hurjapää ja videolla hänellä on otsassaan tikkejä, käsissä mustelmia ja pieniä ruhjeita, mutta nepäs eivät hidasta poikaa.

Titusin taidot eivät lakkaa ihmetyttämästä ihmisiä ja hän onkin ollut esillä monissa koripallo-otteluissa, saanut tavata Hollywoodin supertähtiä ja Titus on ollut myös Jimmy Kimmel Live -televisio-ohjelmassa vieraana. Tämän pojan kehitystä on mielenkiintoista seurata.