Sähkökäyttöinen surffilauta mahdollistaa surffauksen missä vain

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moni on varmasti joskus haaveillut osaavansa surffata kuin amerikkalaisesta viihteestä tutut kalifornialaiset aaltojen kesyttäjät parhaimmillaan. Valitettavasti meillä Pohjolassa lainelautailun mahdollistavia olosuhteita on tarjolla erittäin kehnosti.

Lampuga-niminen uutuuskeksintö lupaa tehdä surffaamisesta mahdollista vaikka täysin tyynen veden päällä. Tämän mahdollistaa laudan sähköllä toimiva moottori, jonka avulla se kulkee parhaimmillaan yli 50 kilometrin tuntinopeutta. Menopeliä voisi siis kuvailla eräänlaiseksi vesiskootterin ja surffilaudan välimuodoksi.

Kovin pitkiä matkoja Lampugan selässä ei voi tehdä, sillä moottorin akku kestää yhdellä latauksella noin 25-30 minuuttia. Keksintöä esittelevän videon perusteella kyseessä on kuitenkin hauska menopeli, jonka käytön luulisi onnistuvan myös Suomen järvien päällä kesäaikaan. Aivan halpa laite Lampuga ei ole, sillä amerikkalaisessa National Marine Supplies -kaupassa sellaisesta saa pulittaa yli 15.000 euroa.

Uusimmat