Valokuva pelasti lapsen hengen – outo näky silmässä paljasti

Digi · Annika Kela

Reippaan pienokaisen elämällä olisi voinut olla yllättävä ja traaginen päätös, ellei taaperon äiti olisi ottanut pojastaan lähikuvia. Valokuvauksellinen pikkumies Taylor piti kuvattavana olemisesta, ja eräänä päivänä äiti päätti ottaa muutaman otoksen, joita hän lähettäisi mallitoimistoon.

silmasyopa07022015

Taylorin täti näki pojasta otetut kuvat ja huomasi hänen silmässään vaalean heijastuman. Huolestunut nainen pyysi pojan äitiä varaamaan lääkäriajan varmistaakseen, että pojan silmissä oli kaikki kunnossa. Lääkärin vastaanotolla selvisi, että tädin epäilykset olivat aiheellisia.

Pojalla oli retinoblastooma, eli verkkokalvon syöpä. Vaikka suuri osa retinoblastoomaan sairastuneista pienistä lapsista selviää hengissä, voi syövän leviämisellä olla kohtalokkaat seuraukset. Taylorin tapauksessa syöpä havaittiin ajoissa ja oikeanlaisella hoidolla poika tulee selviämään hengissä.

Vaikka retinoblastooma on suhteellisen harvinainen sairaus, vanhempia kehoitetaan tutkimaan alle vuoden ikäisten taaperoidensa silmät tarkkaan. Verkkokalvon syöpää on vaikea havaita, mutta salamavalolla otettu valokuva voi näyttää syövän heijastuksen muodossa kuvassa.

Kyseisen sairauden tutkiminen on poikinut puhelinsovelluksen, jolla voi ottaa kuvan lapsensa silmistä ja ohjelma analysoi ja näyttää kuvan perusteella, onko silmissä mitään normaalista poikkeavaa.

Youtubessa on julkaistu koskettava video, jossa näytetään miten sovellus toimii ja painotetaan tarkastusten tärkeyttä. Pienelle lapselle sairaus voi tarkoittaa näkökyvyn, silmän tai jopa hengen menettämistä. Nyt on siis sitäkin suurempi syy räpsiä silmäterästään kuvia, sillä niillä voi pelastaa lapsensa hengen.