Nolo tilanne suorassa lähetyksessä – uutistoimittaja tönäisi miestä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Losangelesilainen uutistoimittaja Steve Kuzj on osoittanut suorassa lähetyksessä ottavansa työnsä vakavasti. Mies nimittäin tönäisi väkivaltaisesti pois kameran eteen pyrkineen miehen. Ilmeisesti sivullisella oli ollut asiaa kansalle, mutta viesti jäi sanomatta Kuzjin tönäisyn takia.

Toimittajan kovakouraiset otteet ovat saaneet ristiriitaisen reaktion aikaan. Monen mielestä miehen teko oli koominen ja Kuzj oli kuin Uutisankkuri-komediaelokuvan päähenkilö Ron Burgundy. Toiset sen sijaan ovat olleet tyrmistyneitä ja pitäneet miehen käytöstä loukkaavana.

KTLA-kanavan uutislähetyksessä nähnyt kömmähdys on noussut sosiaalisessa mediassa puheenaiheeksi. Steve on puolustanut käytöstään sillä, että ennen suoraa lähetystä sivullinen oli tahallisesti aiheuttanut mekkalaa kadulla ja kiroillut kovaäänisesti. Kuzj ei halunnut ottaa riskiä, että mies pääsee sanomaan sanottavansa suorassa uutislähetyksessä. Mielipiteitä jakanut tilanne on julkaistu videon muodossa Youtubessa.