Mies tylsistyi Ikeassa – ryhtyi heittelemään asiakkaita pallolla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Moni on varmasti joskus Ikeassa käydessään turhautunut tai tylsistynyt jos on esimerkiksi joutunut lähtemään ystävälleen vain kantoavuksi tai makutuomariksi. Nopein ja suunnitelluinkin Ikeaan tehty reissu kestää monesti toista tuntia. Eräs mies tylsistyi Ikeassa ja päätti tehdä asialle jotain.

Ben Phillips on julkaissut Vine-kanavallaan sarjan lyhyitä videopätkiä, jotka hän on kuvannut Ikeassa. Klipeistä koostettu hauska video on julkaistu YouTubeen, missä Phillips heittelee takanaan olevia tuntemattomia asiakkaita pallolla salaa ja esittää heiton jälkeen kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Phillips heittää pallolla miehiä ja naisia ja tutkii puhelimen kameran avulla, millaisen reaktion pallo saa asiakkaassa aikaiseksi. Monet ihmettelevät tyhjyydestä lentänyttä palloa. Erästä asiakasta pallo osuu suoraan päähän ja yhdessä tapauksessa pallo menee asiakkaan ostoskoriin, jolloin Phillips paljastuu, koska hän ei pysty pitämään kasvojaan ilmeettöminä vaan purskahtaa nauruun.