Perheenisän arki kiteytettiin – melkoinen sirkus

Viihdeuutiset · Annika Kela

Jokainen perheenisä ja -äiti tietää, kuinka paljon haasteita arkipäivä voi sisältää. Yhdysvaltalainen perheenisä on päättänyt osoittaa hauskalla tavalla, kuinka monesta eri askareesta päivän aikana on selviydyttävä.

Muutaman vuoden takainen I’m Sexy and I Know It -hittikappale on saanut uuden tarkoituksen perheenisän sanoittamana ja esittämänä. Huumorintäyteisellä ja menevällä kappaleella isukki kertoo, millaista on olla viiden lapsen isä. Videolla isän puuhastelu näyttää sujuvan yllättävän kitkattomasti.

Perheen pikkuvintiöt ovat osallistuneet isän musiikkivideon tekemiseen ja lopputulos on riemastuttavaa katsottavaa. Tämän perheen äidillä on ollut varmasti naurussa pidättelemistä videota kuvatessaan. Youtubessa muiden perheellisten iloksi julkastuun videoon on varmasti helppo samaistua. Muutaman minuutin mittaiselle videolle on ilahduttavalla tavalla tiivistetty murto-osa perheen päivittäisiä arkiaskareita.

Uusimmat