Matkustaja suivaantui turvatarkastuksessa – riisui itsensä alastomaksi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pulkovon lentokentällä Venäjällä turvatarkastajat hieraisivat silmiään huomatessaan, että laitteiden piippaukseen turhautunut matkustaja riisui itsensä alasti. Pietarin kupeessa sijaitsevalla lentokentällä matkustajat olivat hämillään miehen tempauksesta.

Daily Mail -lehden mukaan miestä oli toistuvasti yrittänyt päästä porttien läpi, mutta turvatarkastajat olivat estäneet miehen etenemisen, sillä hänen yllään oli jotain metallista. Venäläinen matkustaja koki, että ainoa ratkaisu tilanteeseen oli riisuutua alasti.

Käveltyään porttien läpi alastomana mies esitteli peppuvakoaan turvatarkastajille, ettei heiltä jäisi mitään huomaamatta. Sitten mies keräsi vaatteensa ja poistui tarkastuksesta.

Valvontakameran video on päätynyt nettiin ja se on hauskuuttanut etenkin ihmisiä, jotka matkustelevat paljon lentämällä. Joskus nopein tapa selvitä turvatarkastuksesta on riisuutua alasti. Tosin muualla maailmassa tämä kyseinen tempaus olisi ollut tuomittava teko.

Uusimmat