Raskaana oleva kokeili käynnistääkö Thriller synnytyksen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Viimeisillään raskaana oleva floridalaisnainen oli päättänyt testata käynnistääkö Michael Jacksonin kuuluisa Thriller-tanssi synnytyksen. Nainen toivoi pienokaisensa jo syntyvän ja tanssahteleminen oli hänen mielestään kokeilemisen arvoinen keino saada synnytys alkamaan.

Tuleva äiti Bonnie Northsea oli virittänyt videokameran kuvaamaan hänen hulvatonta testiään. Nainen oli laittanut televisiostaan pyörimään opetusvideon, jossa näytettiin tanssin koreografia ja opastettiin liikkeissä. Kun Thriller-kappale alkoi soida, lähti nainen reippaasti joraamaan sen tahdissa.

Hulvattomalta tanssivideolta käy ilmi, että nainen laittoi kaiken likoon tanssissa. Northsea jammaili ison masunsa kanssa kuin viimeistä päivää, eikä eläytymisessä jarruteltu. Daily Mail -lehden mukaan Bonnien miehellä oli todettu hiljattain kivessyöpä. Hölmön Thriller-videon tekeminen sai kuitenkin Bonnien pitkästä aikaa nauramaan aidosti.

Videon tiedoista ei käy ilmi auttoiko Thriller synnytyksen käynnistämisessä vai ei. Joka tapauksessa Bonnien kokeilua oli hulvatonta seurata ja naisella on raskausajasta muistona huvittava tanssivideo.