Näin ihania äidit ovat – erilaisuudestaan huolimatta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Äidit voivat kokea jonkin verran vertailua muihin äiteihin ulkopuolisten toimesta. Omaa äitiyttään on myös helppo lähteä kritisoimaan itse, kun unelmanomaisia vertailukohteita löytyy sosiaalisen median viidakosta pilvin pimein.

Perheblogit ovat täynnä kauniita kuvia, joissa puhtaat lapset leikkivät tahrattomissa vaatteissa valkoisissa kodeissaan ja syövät äitien itsetekemiä luomusoseita joiden kasvikset ovat omasta maasta, tietenkin.

Nyt Esther Anderson on ladannut YouTube-tililleen hauskan videon kahdesta erilaisesta äidistä. Äidit ovat erilaisten stereotypioiden ääripäitä, mutta varmasti joiltain osin samaistuttavissa. Toinen äiti antaa lapsensa sotkea ja mennä leikkipuistossa omia menojaan. Äiti selaa puhelinta samalla, kun antaa lapselleen keinussa vauhtia ja nostaa maahan tippuneen lelun lapselleen.

Toinen äiti suihkuttaa jonkinlaista desinfiointiainetta ympäriinsä ja putsaa jokaisen pinnan, jota lapsi on koskettamassa. Äiti myös teippaa lapsensa ympärille tyynyn ja laittaa pienokaiselle kypärän päähän leikkipuistossa ihan kaiken varalta. Lopulta lapsi päätyy vahingossa roska-astiaan ja äiti on soittamassa hätänumeroon. Anderson toivoo videollaan, että äidit sijoittuisivat jonnekin näiden kahden välimaastoon.