Kissan loikka epäonnistui – heitti näppärän voltin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Niinhän sanotaan, että kissat laskeutuvat aina jaloilleen ja todisteiden mukaan väite saattaa hyvinkin pitää paikkansa. YouTubessa on paljon hauskoja videoita, joissa kissojen hypyt epäonnistuvat surkeasti.

Juuri julkaistu video saattaa yltää hyppyvideoiden parhaimmistoon, kun kissan hyppy ei sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Videolla kissa on television päällä. Se haluaa hypätä kaapin päälle ja näyttää selkeästi empivän, koska hyppy vaikuttaa isolta. Kissa kuitenkin kerää rohkeutta muutaman sekunnin miettimisen jälkeen ja päättää hypätä.

Hyppy epäonnistuu eikä kissa yllä kaapin päälle loikasta huolimatta. Kissan takatassut luistavat sileäpintaisen television päällä ja hyppy jää auttamattomasti liian lyhyeksi. Kissa heittää huikean voltin, josta se laskeutuu kuin ihmeen kaupalla takaisin televisiotasolle suoraan jaloilleen.